tiistai 7. toukokuuta 2013

Lempiblogini - osa I

Jo pitkän aikaa mielessä on pyörinyt postausidea omien lempiblogieni esittelystä ja lopultakin päätin myös toteuttaa sen! Luen useita kymmeniä, keskenään hyvin erilaisia blogeja ja sanomattakin on selvää, että pidän niistä kaikista - en kai muuten edes lukisi niitä :D Ajattelin esitellä suosikkejani kuitenkin muutamassa eri postauksessa, sillä listatessani kaikkia lemppareita yhteen tuntui lista venyvän melkoisiin mittoihin... Hupsista :)

Ensimmäisessä erässä tulevat nyt siis suosikkini treenimotivaation ja liikuntainnostuksen nostattamiseksi! :)

Actually, i can.
19-vuotiaan, Jyväskylän seudulla majailevan Iinan mietteitä uudesta elämäntavasta ruokapäiväkirjan, salitreenien ja lenkkeilyn muodossa. Blogi on aivan äärettömän ihanasti kirjoitettu ja motivoi joka ikinen kerta  itseäkin liikunnan ja terveellisyyden suhteen. :) Plussaa tulee myös tekstien realistisuudesta, sillä epäonnistumisia ja heikkoja hetkiä ei kierrellä ja kaarrella!

confidence is not for sale
Elämäntapansa kertaheitolla terveelliseksi muuttaneen, lähes 20-vuotiaan Emilian blogi treenaamisesta, ruoasta ja elämästä aivan yleensäkin kirjoitettuna ihanan iloisella ja positiivisella asenteella! :) Omasta mielestäni äärettömän energinen ja hymyn huulille nostattava, motivaatiota kasvattava blogi. Ehdottomasti yksi lemppareista!
Steffit
Liikuntaa opiskelevan ja personal trainerina toimivan Steffin monipuolinen liikuntablogi, joka sisältää hirmuisesti asiaa treenaamisesta ruokavinkkeihin ja inspiraatiokuvista- ja teksteistä eri lajien testailuihin ja haastatteluihin. Melkoisen monipuoliseksi paketiksi voisi jo kutsua! ;) Kirjoittajan lisäksi blogissa vierailee myös pt-valmennettava Liina. Itseäni miellyttää erityisesti monipuolinen sisältö sekä se, että blogia päivitellään todella ahkerasti - käytännössä päivittäin. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen tapaus! :)

Start living your best life
Vaatetusalan opiskelijan monipuolinen liikunta-, ruoka- ja hyvinvointijuttuja höystettynä havainnollistavilla kuvilla - me likes! Kyseinen blogi on itselleni aika uusi tuttavuus, mutta koukutuin heti ensimmäisen postauksen jälkeen. Kaikkea sopivasti-tyyli miellyttää kovasti ja elämänilo paistaa postausten läpi vahvasti. :)

Sairaan kaunis maailma
Ihana blogi! Edellisten tavoin sisältää paljon hyvinvointiin ja liikuntaan liittyviä juttuja, mutta myös postauksia 24-vuotiaan Marissan elämästä, tuntemuksista ja ajatuksista. Ainakin blogin välityksellä kirjoittajasta saa todella iloisen ja positiivisen kuvan ja se tosiaan paistaa myös tekstin läpi mahtavalla tavalla :) Todellinen ilopilleri-blogi!



Tässä ainakin muutama suosikkini tältä saralta. Suosikkeihin on tälläkin hetkellä tallennettu ainakin muutama lupaavan kuuloinen treeniblogi, mutta tutustun niihin myöhemmin ajan kanssa ja ilmoittelen täälläkin, jos todellisia helmiä löytyy! ;)

2 kommenttia:

  1. Onpas hauska idea jakaa blogit aihepiireittäin lemppareihin. Täytyy tutustua näihun, Steffit on ainut tuttu näistä. Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin kyllä ensin niputtaa kaikki samaan postaukseen, mutta listasta tuli yksinkertaisesti liian pitkä... :D Toivottavasti listalta löytyy täytettä lukulistaan, mikäli sellaista kaipailee! :)

      Poista