maanantai 1. huhtikuuta 2013

Turistina kotikulmilla


Nyt on pääsiäislomat taas tälle vuodelle vietetty ja olenkin tällä hetkellä jo matkalla kohti kotia. Kuten aina ennenkin, muutama päivä hujahti ohi aivan älyttömän nopeasti ja kieltämättä olo oli hieman haikea, kun pakkailin matkalaukkuani autoon. En kaipaa millään tavalla takaisin pohjoiseen asumaan, mutta ehkä se on vaan se yleinen lähtemisen vaikeus, joka meinaa vaivata. Oon hirveän huono lähtijä yhtään mihinkään, sillä ikävä ja haikeus meinaa puskea päälle joka kerta :D Oli mukavaa, kun koko perhe ehti taas kokoontua yhteen paikkaan muutamaksi päiväksi, sillä se ei nykyään ole enää mitenkään itsestäänselvyys.

Palataan nyt hetkeksi kuitenkin eiliseen, kun leikin siskon kanssa hieman turistia vanhassa kotikaupungissani Kemissä. Yllättäen otimme suunnan kohti LumiLinnaa, joka taitaakin olla Kemin ainoa oikeasti matkailullinen kohde jäänmurtaja Sampon lisäksi. Viime käynnistä on aikaa jo kymmenisen vuotta, joten kyllä se ehkä olikin jo aika käydä kurkkaamassa, miltä LumiLinna näin aikuisen ihmisen silmin näyttää :D Tämän vuoden teemana oli taikametsä ja linnasta löytyikin satuhahmoja ja taruolentoja moneen lähtöön!



LumiLinnahan rakennetaan tosiaan joka vuosi uudestaan Kemin satamaan. Rakentaminen aloitellaan yleensä joulukuussa, jolloin linna aukeaa tammikuussa ja sulkee ovensa huhtikuussa - itse asiassa viikon päästä. Rakentamiseen käytettävä jää ja lumi tulee kokonaan Perämerestä, joten materiaaleja ei ainakaan roudata paikalle kovin kaukaa! :D Alueeseen kuuluu itse linnan lisäksi LumiHotelli, LumiKappeli sekä LumiRavintola. Ensinmainitusta löytyy yhteensä 18 yhden/kahden hengen huonetta, joissa on luonnollisesti mahdollista yöpyä, kappelissa taas voidaan järjestää esimerkiksi häitä tai ristiäisiä. :) Kappeli on kaikkien kirkkokuntien käytössä.

Linna oli melko pieni, mutta sen sisuksiin mahtui yllättävän paljon kaikkea mielenkiintoista. Lapsena sitä on vaan juossut edellisen liukumäen luota seuraavalle, mutta nyt tuli lopultakin avattua silmänsä niille upeille jää- ja lumiveistoksille, joita alueelta löytyy oikeastaan joka puolelta. Ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka ja voin kertoa, etteivät kuvat paljasta puoliakaan kaikesta siitä upeudesta, mikä sisällä linnassa oli vastassa. ;)

LumiLinnailun jälkeen kävimme syömässä äidin, veljen ja siskon kanssa kreikkalaisessa ravintolassa. Taisi muuten olla eka kerta elämässäni, kun syön kreikkalaista ravintolassa :D Syömäni lammassalaatti oli melko kaukana salaatti-sanan merkityksestä, mutta toki hyvää kuin mikä! Hinnat olivat tosin aika kirpaisevia tällaiselle köyhäläiselle, sillä salaattienkin hinnat pyörivät 15-19 euron välillä. Pääruoat maksoivatkin sitten reippaasti päälle kaksikymppiä... No, kerrankos sitä kun äiti tarjoaa! ;)


Tänä aamuna piipahdin vielä veljen kanssa aamulenkillä ja moikkaamassa äidin enoa ennen lähtöäni. Aamukahvien lisäksi pöydästä löytyi mm. lättyjä, munkkeja ja kuivakakkua, joten mitenkään kevyt ei tämänpäiväinen aamupala ollut! :D No, tänäänhän on vielä periaatteessa pääsiäinen, joten palataan takaisin ruotuun huomenna...

Kuten jo ehdin mainita, oon tällä hetkellä jo matkalla takaisin Jyväskylään. Äiti nakkasi mut Ouluun puolenpäivän jälkeen, josta eteenpäin olin saanut hommattua autokyydin perille asti. Silmäni avautuivat netin kimppakyyti-sivustoille vasta viime syksynä, kun aloin etsimään kyytiä serkkuni luo Kangasalle ja koska ensikokemus oli silloin hyvä, päätin testata tarjontaa toisenkin kerran. Ei valittamista! Reissaan tällä hetkellä kolmen opiskelijan ja yhden kissan (joka muuten näyttää vähän Grumpy Catilta! :D) kanssa henkilöautossa, seura on mukavaa ja matka taittuu nopeasti. Mikä parasta, koko juttu maksaa mulle vain 15e. Suosittelen muillekin! ;)

1 kommentti:

  1. Vau, nyt pääsit vähän turistiksi omille kotikulmille. Harmi etten ehtinyt tuonne lumilinnaan itse Kemin reissullani.

    VastaaPoista