tiistai 26. maaliskuuta 2013

“There are no foreign lands. It is the traveler only who is foreign.”

Tämä opus on majaillut hyllyssäni viikkokausia odotellen sopivaa hetkeä lukemiselle:


Jo pienestä pitäen kartat, vieraat maat ja kulttuurit ovat kiehtoneet mua ihan käsittämättömällä tavalla, eikä siis olekaan mikään ihme, että rakastuin tähän kirjaan aivan täysillä. Mad Manners käsittelee ihan nimensä mukaisesti eri kulttuuripiirien ominaispiirteitä keskustelutavoista tapakulttuuriin ja tabuista vaatetukseen asti. Mitenkään kovin syvällisesti ei yhden maan kulttuuriin luonnollisestikaan perehdytty, lähinnä maailmaa käsiteltiin erilaisina osa-alueina. Alueille tyypillisimmät, toisaalta yhteiset mutta toisaalta toisistaan selkeästi eroavat piirteet oli koottu kattavaksi infopaketiksi. Tässä on jokaisen maailmanmatkaajan perusteos! :D

Ei sitä koskaan tiedä, milloin joutuu tällaiseen tilanteeseen! :D
Hirveän reissukuumeenhan kirjan läpi kahlaaminen luonnollisesti aiheutti ja haaveeni maailmanympärysmatkan toteuttamisesta vain vahvistui vahvistumistaan. Latinalainen Amerikka on kiinnostanut jo useamman vuoden ajan, mutta myös Aasia on nostanut päätään viime aikoina yhä enemmän. Mulla itse asiassa alkoikin viime viikolla Asian Tourism and Service Culture-verkkokurssi ja oikeastaan harmittaa, etten oo vielä löytänyt aikaa kurssin materiaaleihin tutustumiseen... Eiköhän sitäkin vielä löydy lähiviikkoina :) Kyseinen kurssi on mun ensimmäinen matkailuun liittyvä vapaavalintainen, ei-perusopintoihin kuuluva opintojakso ja ihan tästäkin syystä oon siitä ihan pähkinöinä! :D

Tarinan opetus: lukekaa Mad Manners, mikäli haluatte tietää, missä päin maailmaa ei kannata nostaa peukkua pystyyn, hymyillä puhuessaan tai osoittaa mitään sormella - tai vaihtoehtoisesti oppia teurastamaan vuohen islamilaisittain oikeaoppisesti, kuulla, missä maastoväreihin pukeutumisesta voi saada sakot tai tietää, miksi papualaisnaiset katkaisevat osan sormistaan. Tämä kirja voi yllättää! ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti