tiistai 1. lokakuuta 2013

Lokakuun haaste

Viime aikoina olen ajautunut napostelun kamalaan kierteeseen ja havahduin tässä eräänä päivänä siihen, että herkuttelen nykyiseltään oikeastaan päivittäin jotain pientä. Joinakin päivinä herkkuna toimii pari palaa suklaata, toisinaan taas kaivan kaapin uumenista maapähkinävoipurkin ja nautiskelen siitä banaaninpalasten kera. Vaikka näitä pienenpieniä (mutta päivittäisiä) poikkeuksia lukuun ottamatta pyrinkin syömään terveellisesti, on pakko myöntää, että itseäni ärsyttää suunnattomasti tämä taas esiin puhjennut vanha tapa. Ei, pala tai kaksi suklaata ei kaada maailmaa ja toisinaan pieni nami saattaakin toimia loistavana palkintona, rentouttajana tai muuten vaan mukavana lisänä päivään. Se, mikä tässä ärsyttää, on se, miten saatan napata sen suklaapalan kaapista, vaikkei minun tekisi sitä oikeasti edes mieli. Siinä vaiheessa koko suklaapala menee mielestäni aivan hukkaan ja kyse onkin tällöin jo enemmän tavasta kuin oikeasta mielihalusta tai tarpeesta. (Nyt se, joka uskaltaa väittää, ettei suklaantarvetta ole olemassakaan, voi lopettaa lukemisen tähän paikkaan. Olet nimittäin täysin väärässä paikassa!)

Kuva.
Tämän kaiken sisäistettyäni päätinkin haastaa itseni kuukauden mittaiseen herkkulakkoon. Aikaisemmin olen ollut melko ehdoton lähinnä sen suhteen, etten ole minkään suhteen ehdoton: en siis kannata dieettejä, herkkulakkoja tai muitakaan tämänkaltaisia juttuja omalla kohdallani pidemmällä tähtäimellä. Tämän päätöksen olen tehnyt puhtaasti siitä syystä, että haluan pyrkiä elämään mahdollisimman pitkälti sellaisten ohjeiden mukaan, mitä ajattelisin pystyväni noudattamaan koko loppuelämäni. En halua luopua suklaasta koko loppuiäkseni, siksi en siis haluakaan kieltää sitä kokonaan itseltäni. Niin yksinkertaista se on ;)

Karu tosiasia kuitenkin on, että mitä enemmän tulee naposteltua, sitä enemmän tekee mielikin napostella. Tämän herkkulakon tarkoituksena olisi siis lähinnä herätellä itseäni ja katkaista jo lievästi alkanut sokerikoukkukierre ennen kuin päädyn ahmimaan kaikkea holtittomasti ja mättämään herkkuja suuhuni kaksin käsin. Tiedän itsekurini ja tiedän myös sen, että ellen saa napattua itseäni ajoissa takaisin ruotuun, sen tekeminen on myöhemmin huomattavasti vaikeampaa. :D

Kuva. Muistakaahan ottaa sitten vitsi vitsinä... ;)
Kaiken tämän esihöpötyksen jälkeen varsinainen asiani onkin siis yksinkertaisuudessaan se, että aloitan tänään kuukauden kestävän herkkulakon, jonka ajaksi suklaa, karkit, sipsit, jäätelö ja leivonnaiset siirtyvät kielletylle listalle. Muiden kohdalla tuskin tulee tekemään niinkään tiukkaa, mutta pahimmanlaatuisena suklaahiirenä ruskean kullan välttäminen voi tehdä tiukkaa... :D Pari poikkeusta tulen kuukauden aikana kuitenkin itselleni sallimaan: parin viikon päästä reissaan viikonlopuksi pohjoiseen juhlistamaan pikkuveljeni synttäreitä ja siellä haluan nautiskella kakkupalasta kaikessa rauhassa. Tämän jälkeen suunnitelmissa olisi, että sisko reissaisi kanssani takaisin Jyväskylään ja hänelle haluaisin esitellä erään mukavan kahvilan, josta saa melkoisia nameja! ;) Näissäkin tapauksissa tarkoituksena on kuitenkin pysyä kaiken kohtuuden rajoissa!

Tuosta pohjoisen viikonlopusta tuli muuten mieleeni, että olen mennyt osallistumaan jokin aika sitten blogiarvontaan, jossa oli mahdollisuus voittaa itselleen ja kaverilleen liput I Love Me-messuille Helsingin messukeskukseen. Varhain tänä aamuna vilkaisin sitten sähköpostini ja kappas vain, olin sattunut voittamaan kyseiset messuliput! :D Ilo vaihtui kuitenkin hyvin pian harmistukseksi, sillä tajusin olevani menossa Kuivaniemelle juuri kyseisenä viikonloppuna eikä pohjoiseen menon siirtäminen tullut tällä kertaa oikein kysymykseen. :/ Aluksi meinasin laittaa liput myyntiin, mutta onneksi tajusin tarjota niitä Hennalle, joka kotiuttikin voittamani liput iloisena itselleen. Tuli hirveän iloinen olo ja omakin harmistus hävisi nopeasti, kun sain ilahdutettua toista ihmistä ja annettua liput jollekulle, joka haluaa ja pystyy menemään tapahtumaan :) Ehkäpä otan itse uuden yrityksen ensi vuonna!


Viimeiset herkut nassuun!
Ps. Nyt on jo lokakuu! :o

4 kommenttia:

  1. ää, hirveesti tsemppiä! kyllä sä selviit :) ja respektiä, ite oon niiin vitunmoinen sokerihiiri ja kaikkea muutakin pakonomaisesti himoitseva elukka että ei varmaan onnistuisi :DD stay strong!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, tsemppiä luultavasti tullaan jossain vaiheessa tarvimaankin! Onneks puolentoista viikon päästä olis tiedossa jo vähän tasoitusta ku tuun pohjoiseen ;)

      Poista
  2. Vielä tsemppiä, mulla ainakin on nopeasti mennyt tämä 2,5 viikkoa jo! :D Mulle tuon sun suklaan paikalla on sipsit, ja ei ees eilen tehnyt tiukkaa vaikka poikakaveri söi vieressä sipsiä+dippiä... Ajattelin että olis ihan kauheaa, mutta näin sitä huomaa, että mie pystynki elämään vähemmällä määrällä sipsiä tai pullaa tai suklaata tai...?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, mahtavaa! Onnea ja tsemppiä sullekin herkkulakon loppuun saakka :) Mut joo, alkuhan se yleensä on kaikista pahin ja sen jälkeen monesti huomaa, että melko hyvin sitä pystyykin elämään ilman kaiken maailman herkkuja... :D Tai no, ei kokonaan ILMAN, mutta vähemmällä ainakin!

      Poista